Yhteiskunta

Nudistibileet Vekkulassa  2

Omistatko osakkeita, rahasto-osuuksia tai muita arvopapereita? Jos omistat, viimeinen viiden vuoden jakso on ollut monelle melkoista kummitusjuna-ajelua. Esimerkiksi Helsingin pörssissä arvostustasot ovat tippuneet yli 50%. Toisin sanoen osakkeiden hinnat ovat keskimäärin menettäneet yli puolet arvostaan. Käytän esimerkkinä Helsingin pörssiä, sillä sinne suomalaiset useimmiten sijoittavat. Näyttää siltä, että kotimaiset pienomistajat ovat jääneet vekkulan portaisiin. Alasti.

Pörssinudismia
Pörssinudismia

Pörssiosakkeita käsittelevä sijoituskirjallisuus ja pankkien sijoitusneuvojat kehottavat yleensä sijoittamaan pitkällä aikavälillä, hajauttamaan saman omaisuuslajin sisällä ja säilyttämään omistuksensa jopa vuosikymmenien yli. Osta ja pidä- strategia on todettu toimivaksi historian saatossa, mutta maailma on muuttunut informaatioteknologian myötä. En lämpene sokealle mantran toistamiselle, sillä modernia arvopaperikauppaa käydään tietokonein millisekunnin nopeudella. Tehokkaat työkalut ovat osaltaan tehneet nousu- ja laskumarkkinoista jyrkempiä.

Valmentaessani ja puhuessani ympäri Suomea huomaan turhan usein, että suomalaisten sijoitussalkkujen suojaus on huonolla mallilla. Puhun tällä kertaa ainoastaan arvopapereista. Trendiin ovat vaikuttaneet suurelti alan kirjallisuus, sijoitusneuvojien kaikenkirjava ammattikunta ja Suomen konservatiivinen talouslehdistö. Nykypäivän sijoittamisessa on kysymys syklisistä trendeistä, joiden havaitseminen on kriittisen tärkeää tuloksien kannalta. Sinun tavoitteesi on siis välttää pahimmat laskumarkkinat ja pyrkiä sijoittamaan nousevaan markkinaan. Toisekseen kysymys on ennen kaikkea sijoitussalkun suojaamisesta.

Vekkulan portaat
Vekkulan portaat

Suosittelenkin tutustumaan verkkopankkisi, sijoitusalustasi tai meklarisi palveluihin tarkemmin. Aseta salkkusi omistuksiin stop loss-toiminto. Älykkäällä suojauksella olisit voinut esimerkiksi välttyä menettämästä puolia arvopaperivarallisuudestasi 2008-2012. Vai onko sinulla varaa heilua varoinesi alasti vekkulassa? Tarkoitan niitä Linnanmäen vekkulan portaita, jotka eivät johda mihinkään, mikäli et ota määrätietoisia askelia ylös noustaksesi. Toisaalta, vekkulassa et ole yksin ja ilman suojaa on hauskaa oman aikansa - kunnes nalli napsahtaa. Päätös on sinun.


Puuhastelua seksin oston kanssa  11

Voi, voi ja voi. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on keksinyt (taas), että rikoslakiin kirjataan seksin oston täyskielto. Aihetta oli puimassa tänään Aamu-tv:ssä Anna Kontula ja Sauli Ahvenjärvi kristillisdemokraateista. Kontula tutkijana tuntee tematiikan hyvin, mutta Sauli höpötteli Ruotsin poliisihallituksen kertoneen, että ostokielto on länsinaapurissa toiminut. Blääh ja voi jeesus.

(Huokaus) Mistä näitä moralisteja sikiää? He tulevat höpöttämään aiheesta televisioon ilman yhtään järkevää argumenttia. Mikä siinä on niin vaikeata ymmärtää, että kielloin vain lakaistaan prostituution kaltaiset ongelmat maton alle - ilmiö on aina ollut ja tulee aina olemaan läsnä. Se, onko prostituutio moraalisesti oikein tai täytyykö siitä pitää, on aivan eri asia kuin järkevä lainsäädäntö.

Yhtä hölmö kommentti on nojata argumenttinsa Ruotsin poliisihallituksen sanomisiin. Ensinnäkin on melko ilmeistä, että kriminalisoitu ilmiö näkyy vähemmän katukuvassa ja osuu ehkä harvemmin poliisin haaviin (näin tosin Ruotsissa ei ole edes käynyt) - poliisihallitus ei myöskään nostattele itse ajamallaan lailla, joka on mennyt pahasti puihin. Toiseksi poliisin tilastot kuvaavat prostituution kaltaista rikollisuutta enintään välillisesti, eivät siis kerro ilmiön laajuudesta. Kolmanneksi on pakko painottaa, että maan alle painunut rikollisuus on otollista maaperää paritukselle ja ihmiskaupalle. Neljäntenä ja tärkeimpänä, prostituution painuessa näkymättömiin ei prostituoiduilla ole enää lainkaan mahdollisuuksia hakea apua ongelmiin, he pelkäävät viranomaisia ja ruohonjuuritasolla toimivien auttajien työ hankaloituu.

Suomessa on kasapäin tutkimusta prostituutiosta (omassa hyllyssäni on 30 kirjaa aiheesta) ja mikään ei tue - paitsi tiettyjen feministiryhmien ja äärikristittyjen moraalinen närkästys - seksin ostamisen täyskieltoa. Kansainväliset esimerkit kertovat vastaavissa tilanteissa epäonnistumisista ja mitään vaikutuksia prostituution laajuuteen ei ole odotettavissa.

Hämmästelen (usein) tämänkaltaisia kieltoja ajavia moralisteja. Ajatus voi olla kaunis (naiivi se ainakin on) tai jostain raamatun höpö-höpö-lausahduksesta, mutta todellisuudessa vaikutukset ovat niin viranomaisille kuin seksi- ja avustustyöntekijöille vain ja ainoastaan negatiivisia. Juuri kirkkaampaa esimerkkiä kaksinaismoralismista on vaikea löytää: ollaan kovasti puuhastelemassa moraalisesti yleviä tai ajetaan Jessen nimissä jotain asiaa, mutta käytännössä heikennetään jo valmiiksi heikkojen asemaa. Kummallisia höpöttäjiä virittämässä (taas) typerää ideaa ja (taas) surkein perustein.


Maan tapa amerikkalaisittain OSA 1  7

Yhdysvaltojen suhmurointiin verrattuna kotimainen maan tapamme jää auttamatta kakkoseksi. Jos luulit, että maailman suurimman kuluttajakansan, Yhdysvaltojen, rahajärjestelmää säätelee joukko rehellisiä ja kunniallisia ammattilaisia, erehdyit. Sen vuoksi omistan kirjoitukseni sinulle. Kerron teille hieman Yhdysvaltain keskuspankista ja amerikkalaisesta maan tavasta.

What a ride
What a ride

Amerikan taloutta säätelee Yhdysvaltain keskuspankki, amerikkalaiselta nimeltään Federal reserve. Nimi huvittaa minua, sillä FED ei varsinaisesti ole liittovaltion elin ja siltä ei löydy minkään valtakunnan reservejä. FED perustettiin 1913 ja sen toiminta asetettiin liittovaltion tehtäväksi.
Nykyään Yhdysvaltain keskuspankin omistavat mm.Lehman Brothers, Goldman Sachs, Rockefeller Brothers ja muutamat eurooppalaiset pankit. Nykyinen omistusrakenne on Yhdysvaltain perustuslain- ja itsenäisyysjulistuksen vastainen.
FED ei siis edusta amerikkalaisia, vaan omistajiaan ja rahamaailman intressejä.
Tilanne Yhdysvalloissa on huolestuttava. Amerikkalaiset elävät yli varojensa ja alijäämä rahoitetaan velkarahalla. Kuulostaako tutulta? Ystävämme FED, joka laskee liikkeelle kaikki Yhdysvalloissa painettavat setelit, painaa koko ajan lisää rahaa. FED pelkää deflaatiota, eli rahan arvon nousemista. Taantumassa, jossa ihmiset menettävät työpaikkansa ja hyödykkeiden hinnat kallistuvat, deflaation pelko kuulostaa korviini kummalliselta. Hinnat kallistuvat, mutta FED antaa setelikoneiden laulaa "Living in America", lisätessään öljyä keskiluokan oravanpyörään.

http://www.youtube.com/watch?v=UzDDJm27vmc

No, Yhdysvaltain keskuspankin olettaisi kuitenkin koostuvan ammattilaisista, joilta löytyy näyttöjä onnistuneesta maan taloudenhoidosta. Mitä lukijalle kertoo se, että FED on ollut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana väärässä joka asiassa. FED ei nähnyt ennalta IT-kuplaa tai Yhdysvaltojen asuntokuplaa. Subprime-riskitkin olivat täysin hallinnassa vielä muutamaa päivää ennen Lehman Brothersin kaatumista. Kaiken edellä mainitun lisäksi FEDin perustamisesta lähtien dollarin ostovoimasta on kadonnut 95%.
Miten tämä kaikki vaikuttaa meihin suomalaisiin? Kuten mainitsin, Yhdysvallat on maailman suurin kuluttajakansakunta. Jos rapakon takana varpusparvi lentää tuulettimeen, se näkyy sinun arjessasi. Ai, miten? Siten, että sinun euroillasi saa entistä vähemmän. Vai mitä mieltä olet 7€:n oluttuopista tai 1000€:n vuokrakaksiosta?


Sähkösavukkeen evo-malli  6

Sähkötupakka on jo eilistä päivää. Palailin Münchenistä ja Baltian kautta kurvanneessa koneessa myytiin savutonta tupakkaa. Ostin kiinnostuksesta askin, joka on aivan normaalin röökitopan näköinen. Käyttökelpoinen ainakin lentokoneessa, vaikka lentoemäntä sanoikin niiden olevan "aika huonoja" (quite bad) - mitä sitten sillä tarkoittikaan.

Mekanismi on minulle hieman kysymysmerkki. Aika lähelle nämä menevät ilmeisesti nikotiini-inhalaattorin kanssa. Jotenkin filtteriin on imeytetty nikotiinia (0,8 mg) ja makua, jotka sitten imiessä erittyvät hengitykseen - ehkä jotenkin noin. Ei kaikkiaan mikään mullistava elämys, mutta mitä ei tupakkimies nikoissa kokeilisi.

Saksassa valmistetut kessut ovat 1.0 malleja tai ainakin primitiivisiä. Niitä valmistava yritys on rekisteröity Gibraltarille. Askin takana kerrotaan, että tuote on valmistettu elintarvikeasetuksen luvalla - food and food supplement regulation.

Vaikka henkilökohtaisesti ilahduin kovasti mahdollisuudesta "kärytellä" koneessa - nikotiinipurukumi ei poista nikkoja ja nuuskaa ei ollut käsillä, sillä matkakumppani käytti kaikki ennen lentoa (perkele!) - täytyy hämmästellä sitä innovatiivisuutta, jolla ihmisten nikotiiniriippuvuudella rahastetaan. Askin hinta oli vaatimaton 7,5e, eli 75 senttiä per kessu.

Tupakkalakien kiristyessä on syntynyt kokonaan uusi teollisuuden haara. Lääketeollisuus tekee markkinoille monenlaisia korvaushoitolääkkeitä, sähkötupakka valtaa alaa ja nyt näitä keksintöjä pulppuaa joka suunnasta.

Kehityksessä on sekä etuja että riskejä. Perinteinen tupakki on melkoista myrkkyä ja sen korvaavat variaatiot ovat kansanterveyden näkökulmasta askel parempaan suuntaan - näin uskon. Pulmana tietenkin on, ettei näiden uusien tuotteiden riskeistä tai haitoista ole mitään tutkimustietoa. Näin mutuna kuitenkin väitän, että vähemmän haittaa korvikkeista on kuin siitä itsestään.

Koko sähkösavukkeista ja näistä vastaavista tuotteista käytävä keskustelu on vasta aluillaan. Argumentteja on sanottavana paljon: ei mene työaikaa tupakointiin, mutta sisätiloissa savuton kessuttelu lisää nikotiinin kulutusta - nuoret voivat "polttaa" näitä taatusti jäämättä kiinni, flygarissa on kivempi pelätä lentämistä ilman nikkoja yms. yms. Sosiaali- ja terveysviranomaisilla onkin edessä melkoinen savotta, kun yrittävät saada selkoa uusista tuotteista. Kokonaan oma juttunsa onkin, rakentuuko uutuuksien tilalle kokonaan uudenlaisia nikotiinikulttuureja - sähkötupakoijat tai savuttomien kessuttelijoiden kerho.

Kaksi asiaa on kuitenkin varmaa. Useat ihmiset (itseni tavoin) ovat riittävän hölmöjä hankkimaan nikotiiniriippuvuuden ja se tarkoittaa jollekin valtavaa bisnestä. Kolmaskin asia oli takuuvarmaa: ensimmäisellä kunnon kesälomalla vuosiin, oli tämänkin vaatimattoman tekstin kirjoittaminen vuoren kokoinen savotta. Ai niin ja vielä neljäs varma, Zurich 9.7 ja tuo suosituksen 63-vuotias setä nakutti 3h 34min pituisen jytykeikan. Tämä viimeinen onkin taatusti riippuvuuksistani haitattomin ja laatu on aina parasta!


Hulin suojatiellä  5

Ajankohtainen kakkonen esitteli tänään asunnottomien futistoimintaa. Suomessa asunnottomien futis on ennen kaikkea päihdetoipujien juttu. Mukana on niin entisiä alkoholi- kuin huumeongelmaisia. Toiminnan keulakuvana ja veturina operoi Ari Hulden, Huli. Hän on itse käynyt läpi todella kovan tien huumeiden maailmassa ja löytänyt lopulta kutsumuksensa muiden auttamisessa futiksen keinoin.

Tiedän, ettei Huli diggaa toiminnan profiloituvan hänen kauttaan, mutta mies on taatusti kannuksensa ansainnut. Hän operoi Suojatie ry:n puitteissa ja järjestää monenlaista toimintaa mukanaolijoille. Hulille pallo on työväline - tätä hän itse alleviivaa. Pallon ympärillä päihdekuntoutujille avautuu mahdollisuus päästä mukaan elämänkantaan. Toimintaa on myös muualla kuin Helsingissä ja joukkueita - kuntoutujajengejä - kaikkiaan toistakymmentä.

Jutun juju on yksinkertainen. Jalkapallosta löytyy mielekäs vaihtoehto päihteille, muita päihteistä eroon pyrkiviä - vertaistukea siis - uudet sosiaaliset kuviot, Hulille konteksti luontevaan psykososiaaliseen tukeen ja tätä kautta osallistujille mahdollisuus rakentaa uutta päihteetöntä elämäntapaa. Myös fyysinen kunto, joka monella päihdekuntoutujalla on alussa vaatimaton, kohenee jatkuvasti ja roimasti.

Eräs proggis Hulin joukoilla on ollut rakentaa Puotilan kentän yhteyteen futiskaukalo - ministadikka - jossa pelataan 8.7.2012 vuotunen street soccer -turnaus. Sinne kandee suunnata tuolloin katsomaan hyvää futista ja erinomaista meininkiä. Kahdeksan peluria Suomesta pääsee syksyllä mukaan asunnottomien MM-kisoihin Meksikoon. Jengiä valmentaa Timo Liekoski - mies, joka oli Yhdysvaltojen maajoukkueen kakkosvalmentaja 1994 MM-kisoissa - ja Huli on jengin sosiaalinen kitti ja yleismies Jantunen.

Näinä taloudellisesti vaikeina aikoina on välillä hyvinkin vaikea löytää valonpilkahduksia. Tässä on kuitenkin kirkas sellainen. Pelaan itse Hulin kanssa samassa ikämiesjengissä ja olen käynyt myös työni puitteissa tutustumassa Suojatie ry:n toimintaan. Työpaikkani sijaitsee paikassa, jossa tiemme Hulin kanssa usein kohtaavat. Hänellä on aina futiskamat päällä ja suuntana on aamutreenit tai vastaava futiskuvio päihdekuntoutujien kanssa. Hulin into, antaumus, vilpittömyys ja aivan oivallinen Kontula-lähtöinen (ollaan sama kylän poikia) läppä saavat mieleni aina värisemään elämänuskoisesti ja positiivisesti.

Tietoa toiminnasta http://homelessacademy.fi/

Tähän sopii taustalle vain ja ainoastaan Jimmy Cliffin klassikko: You Can Get It If You Really Want!


Kreikan asevarustelua  9

Aivan aluksi haluan kiittää!

Kreikka on maksukyvytön. Kreikan velkamäärä on tällä hetkellä 160 % bruttokansantuotteesta. Vallallaan oleva asiantila johtuu siitä, että kreikkalaiset ovat hoitaneet maansa asioita täysin holtittomasti.

Vaikka Kreikan ongelmat johtuvat maksukyvyttömyydestä, päättäjämme hoitavat ongelmaa likviditeettikriisinä. Likviditeettikriisin lääkkeet toimisivat, jos Kreikan talous olisi vakavaraisella pohjalla. Tämä ei ole asianlaita.

Kreikan talouden saattamiseksi takaisin raiteilleen, on olemassa karkeasti kolme vaihtoehtoa: tuottavuuden parantaminen, palkkojen leikkaaminen tai elvyttäminen.
Tähän mennessä elvyttäminen on ainoastaan pahentanut Kreikan tilannetta. Kriisin alussa Kreikan velkamäärä oli nimittäin 120 % bruttokansantuotteesta.

Tarkastellaanpa hetki Kreikan talouden iskukykyä. Kreikan vientiteollisuus...hetkinen, mikä vientiteollisuus? Jos jätämme oliivit, hedelmät ja musakan pois laskuista, maan talous perustuu turismiin. Levottomuuksien varjossa turistimäärät ovat kuitenkin pudonneet 30- 40 %

Tilanne ei ole täysin uusi. Kreikalla ja Rooman valtakunnalla oli aikoinaan yhteinen valuutta. Tarina päättyi, kun huomattiin että kreikkalaiset olivat yhdistäneet hopeakolikoihin arvottomampia metalleja. Näille samoille sankareille Jyrki Käteinen ja Jutta Urpiainen ovat käyneet lupaamassa valtavia tukipaketteja veronmaksajien laskuun. Omaksi vakuudeksemme saimme siivun sijoitusten tulevista tuotoista. Miksi emme pyytäneet vakuudeksi kultaa, jota Kreikalla on yli kaksinkertainen määrä Suomeen verrattuna?

Tiesitkö, että kreikkalaiset investoivat tukirahojaan ensin kultaan ja myöhemmin sotakalustoon? Taitavat haluta pitää sen kultansa.


Julmaa väkivaltaa  10

Vain viikko takaperin tapahtui jotain järkyttävää. Kaksi miestä ei päässyt juopumuksen vuoksi sisään baariin. Tuttavani meni hetkeä myöhemmin yksin tupakalle ja pian portsari teki havainnon: kaksi miestä potkii maassa makaavaa tajutonta henkilöä päähän - vain ja ainoastaan päähän.

Tuttavani käsissä ei ole jälkiä itsepuolustuksesta. Hänen kimppuunsa on käyty täysin puun takaa. Mielettömän väkivallan seuraukset ovat yksinkertaisesti kauhistuttavia. Päähän tulleet vammat ovat erittäin vakavia ja seurauksia on vielä mahdotonta arvioida - tajuttomuus jatkuu yhä. Pahimmillaan tuttavani elämä on ohi, lopullisesti ja kirjaimellisesti.

Poliisin tietoon on tullut tällä vuosituhannella noin 2000 törkeää pahoinpitelyä vuodessa. Kaikissa pahoinpitelyissä humalassa olleiden määrä on lähes kaksinkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Suuri osa kaikista pahoinpitelyistä tapahtuu juovuksissa. Kuningas alkoholi.

Myös tuttavani tapauksessa tekijät olivat humalassa. He ovat poliisin huostassa, mutta se on hyvin laiha lohtu tai selitys. Tapahtuma on signaali yhteiskuntamme sairaudesta ja pahoinvoinnista - samalla muistutus alkoholin mukana kulkevista synkistä demoneista. Yksin alkoholi ei kuitenkaan riitä selittämään sitä, mikä saa ihmiset tekemään jotakin näin julmaa toiselle ihmiselle?

Minun on mahdotonta löytää mitään selitystä tai ymmärtää, miksi ja miten kukaan voi potkia maassa makaavaa tajutonta ja täysin sivullista henkilöä - tai yleensä ketään missään - kymmeniä kertoja päähän, aiheuttaa erittäin vakavia vammoja ja pahimmillaan lopettaa toisen ihmisen elämän. Siinä on jotain niin kieroutunutta ja sairasta, ettei mieli ei kykene käsittelemään sitä normaalin informaation tavoin. Moisen teon ajatteleminenkin saa aikaan rajun puistatuksen. Voisin huutaa raivosta ja olla vaatimassa äärimmäisiä tuomioita, mutta se ei korjaa ihmisyyden ja yhteiskuntamme valuvikoja. 2000 ihmistä vuodessa joutuu vastaavan kaltaisen julmuuden kohteeksi. Se tieto vetää hiljaiseksi - hyvin hiljaiseksi.

"Ihmisen keksinnöt ottavat yhä uusia edistysaskelia. Mutta maailman hyvyys ja pahuus säilyy ennallaan" (Blaise Pascal).

PS. Päivän musiikkisuositus on näiden ajatusten siivittämänä Social Distortionin "Don't take Me for Granted"


Epäsoveliasta naurua  2

Kollegani laittoi minulle linkin Karpolla on asiaa -videopätkään. Taustalla oli keskustelumme rattijuoppoudesta ja suomalaisesta mentaliteetista - takametsien miesten jääräpäisyydestä ja ajattelemattomuudesta.

Täytyy rehellisesti sanoa, että repesin useasti ja vesi valui nauraessa silmistä. Kaikessa vitsikkyydessään video tosiaan kuvaa tietyn miesfraktion ajattelua viinan ja autoilun välisestä suhteesta:

"minä en pidä rikoksena tuota, koska olen hyvä ajamaan. Ajan vaikka pyykkinarua pitkin kolmen promillen humalassa".

Samalla videolla tarinoi toinen takametsien mies, joka on sokea, mutta kurvaili autolla kaverinsa verbaalisella opastuksella kaupalle hakemaan lisää kaljaa. Ojaanhan se reissu päättyi, mutta sai umpisokea heppu sentään ajokiellon ja vankeutta.

Molemmat haastatellut heppulit ottivat touhunsa huumorilla - eikä Hannu Karpokaan ole mikään varsinaisainainen asiajournalismin kivijalka. Kuitenkin video tavoittaa julkilausumattoman. Jos jompikumpi olisi ajanut lapsen, tai aikuisen, yli kohtalokkain seurauksin, olisi video kaikkea muuta kuin hauska - se herättäisi suunnatonta raivoa ja vihaa.

Rattijuoppojen toilailusta saa lukea lehdistä päivittäin. He ovat Hannu Karpoa lainaten (sitä miestä en uskonut koskaan lainaavani) "tikittäviä aikapommeja". Tiedämme kaikki sen loputtoman surun ja voimattomuuden tunteen, jonka kännikuskin alle jäänyt lapsi meissä herättää. Mutta miksi tämä video silti naurattaa (myös minua)?

Väitän vastauksen olevan suomaisten kieroutuneessa humalasuhteessa. Kännissä toilailu on meistä aivan jumalattoman hauskaa ja se on kaikille jollakin tavoin tuttua. Kun olette katsoneet tämän videon, ajatelkaa sama pätkä, jossa koulumatkalla oleva ekaluokkalainen kuolee tarinan lopuksi. Nauru loppuu. Ja ehkä huomaatte itsessänne saman kieron känni-nauru -suhteen, jonka löysin itsestäni. Pistää miettimään.

Ennen kuin saamme nämä hassunhauskat veikot pois teiltä, on vielä paljon työtä tehtävänä ja monia ihmishenkiä menetetään. Se on todella surullista.

Karpolla on asiaa:
http://www.youtube.com/watch?v=rvC8eiFCvC4

PS: Tapahtuu maanteillä paljon mukavaakin. Näin kesän kunniaksi täräytän suosituksiin huiman livevedon viikon takaa Kölnistä, jossa ollaan tien päällä mieltä huikeasti nostattavassa moodissa.


Antimainoksen kliimaksi  5

Suuressa viisaudessa "joku" lähti virittämään ulkomainonnalla keskustelua alkoholimainonnasta liittyen suunnitteilla olevaan lakiuudistukseen. Mainoksessa lukee isolla "joisitko vähemmän alkoholia, jos sen mainonta kiellettäisiin?" Rautatieasemalla mainos on interaktiivinen, jossa ohikulkija voi painaa nappulaa "kyllä" tai "en".

Mainoksesta ei löydy kampanjan taustalla olevaa tahoa, joka on mainostoimistojen peruskikka koettaa saada ihmiset uteliaiksi. Kampanjalla on myös Naamakirjassa sivusto, josta selviää enemmän. Taustalta löytyy ainakin ulkomainonnassa alkoholilla rahaa vuoleva JCDecaux. Myös Panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussa viihtyy hämmästyttävän hyvin mukana keskusteluissa. Ummehtuneen maltainen tuoksu leijuu kampanjan ympärillä, sillä se on eittämättä usean sellaisen tahon tuotos, joille alkoholin mainostaminen mielikuvilla - niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin - on tärkeä rahasampo.

Naamakirjassa ei totisesti jää epäselväksi, että kyseessä yritys manipuloida ihmisiä. Sen tosin saattaa arvata jo kampanjan laajuudesta. Millään kansalaisjärjestöllä ei olisi varaa näin näyttävään kansalaislobbaukseen. Kun ilmeinen varmistuu, koittaa antikliimaksi: pitävätkö alkoholimainostajat ihmisiä todella näin saatanan tyhminä?

Keskustelun virittäminen on tärkeä tapa saada ihmiset pohtimaan ajankohtaisia poliittisia prosesseja. Sen sijaan kysymyksen muotoon verhottu suora kutsu vastustamaan mainonnan rajoittamista on äärimmäisen alhainen tapa saada itsekkäiden viininlipittäjien segmentti virtuaalisille barrikadeille. Kuka ikinä onkaan mainoksen toteutuksen takana, on mainostoimistoälykkyydessään sortunut järkyttävään ylimielisyyteen - lähtenyt sellaiseen keskusteluun ja tematiikkaan, jossa visapäiden mainosinnovaatiot eivät kanna.

Liian läpinäkyvällä indoktrinaatiolla ei saa responssia tai sympatiaa - päinvastoin. Kampanja herättää kiukkua. Kampanja lienee eräs ulkomainonnan ja sosiaalisen median synkronoinnin pahin epäonnistuminen. Internet-sivustolla "tykkää" -nappia on painanut 600 henkilöä, joka kampanjan laajuuteen (kustannuksiin) nähden on hilpeyttä herättävää.

Kansalaiskeskustelu netissä tapahtuukin lähinnä palkkaa nauttivien mainosalan ihmisten ja valistuneiden kansalaisten välillä. Sosiaalinen media näpäyttää kaikkitietäviä mainosmiehiä sormille, potkaisee munille olisi tosin tässä osuvampi metafora, sillä tähän ei taatusti pyritty. Hupaisinta on, että mainoshenkilöiden kompetenssi keskusteluissa jää auttamatta kakkoseksi. Markku Soikkelin kaltaisten intellektuellien argumentoidessa lakialoitteen puolesta, jäävät mainostoimistojen parat auttamatta jalkoihin.

Aikana, jolloin kaikki on markkinaliberalismin hengessä kaupan, voi silti astua valtavaan koiranjätökseen. Ihan kaikki kun ei yksinkertaisesti olekaan kaupan. Tekijät unohtivat, että ihmisillä on edelleen jonkinlainen moraali, käsitys oikeasta ja väärästä, huoli kanssaihmisten hyvinvoinnista ja ripaus autenttista humaanisuutta.

Saitte juuri sitä mitä tilasitte ja nyt lakialoitetta vastustavat näyttävät eduskunnassa typerysten lisäksi täysiltä tontuilta - mahtaako sellaiseen rooliin kukaan tämän flopin jälkeen edes haluta?


Ihmisen koti  4

Hyvinkäällä sattui tragedia - yksi useiden vastaavien jatkumossa. Tapaus oli aivan äärimmäinen purkaus, jonka takaa löydetään varmasti useita syitä ja vaikuttimia. Media puolestaan etsii pikaselityksiä ihan kaikilta suunnilta - selityksen järkevyydestä huolimatta.

En aio ottaa kyseiseen tapaukseen kantaa. Sen sijaan nostan esiin teeman, joka on arkijärjen, mutta ennen kaikkea lukuisten tutkimusten mukaan, tärkein vaikutin ihmisen tasapainoiseen kehitykseen. Se on koti.

Monien suomalaisten lasten ja nuorten arki on eri tavoin tragediaa päivästä toiseen. Se on ollut sitä sadoilla sukupolvilla aiemmin ja tulee aina olemaan. Päihdeongelmat, perheväkivalta, riitely, viha, välinpitämättömyys, rakkauden puute ja monet muut asiat ovat läsnä tuhansien pienten ihmisten elämässä päivittäin. Surullisinta on se, että lapsuudessa ja nuoruudessa koetut asiat seuraavat meitä läpi elämän. Ne voivat rikkoa ihmisen.

Kodin vaikutus myöhempään elämään onkin todella merkittävä. Me aikuiset emme voi enää vaikuttaa siihen, olemmeko saaneet itse elää terveessä kasvuympäristössä vai erilaisten murtumien rikkomassa pelon ja huonojen mallien puristuksessa. Sen sijaan voimme vaikuttaa siihen, ettei pahoinvointi kasaannu ja periydy seuraaville sukupolville. Voimme parantaa merkittävästi tulevien polvien elämää omilla teoilla ja valinnoilla.

Emme koskaan voi ehkäistä kaikkia yksittäisiä ääripurkauksia - niihin vaikuttavat liian monet tekijät. Sen sijaan voimme vaikuttaa valtavasti siihen, kuinka ehjiä tai rikkinäisiä ovat tulevat lapset ja nuoret. Samalla ehkäisemme erilaisten ääripurkausten todennäköisyyttä ja ennen kaikkea luomme inhimillistä hyvinvointia. Siinä on (rapistuvilla) rakenteille oma tehtävänsä - johon en tässä puutu - mutta ihmisyyden sykkivä sydän on lopulta kotona.

Miettikää siis huolella ja tarkkaan, ennen kuin nostatte lasten nähden pullon huulille, tulette humalassa kotiin, rähjäätte tai heilautatte nyrkkiä - kaikki se langettaa elinikäisen varjon pienten ihmisten elämään.

Suosituksena Kadonneet/kadotetut - Los Desaparecidos